Ajatuksia

Ajatuksia

03 01.2014

Tuottavuustyökaluilla menestykseen

Lisätty kategoriaan Ajatuksia kirjoittajalta Jaakko Sippola

Kaikkien vähänkään ajan hengessä olevien yrittäjien mielessä pyöriin tällä hetkellä erilaiset ideat, miten omaa työtänsä voisi tehostaa ja toimintojensa tehokkuutta nostaa. ICT toimittajana Office Management miettii tietysti koko ajan samaa asiaa. Miten voisimme tehdä enemmän ns. ”yksiköitä” samalla henkilökunnan määrällä. Ongelma ydin piilee siinä, että edelleen useat, jopa liian useat ajattelevat, että kasvu syntyy vain ihmisistä.

Nyt olemme juuri astuneet vuoteen 2014. Tämän vuoden suuri teema tulisi olla kaikilla yrittäjillä ja päättäjillä miettiä erilaisten tuottavuustyökalujen käyttämistä, käyttöönottoa ja niistä revittyjä tehoja. Teknologia mahdollistaa aivan järkyttävän määrän erilaisia variaatioita, miten voimme työtämme ja ajankäyttöämme tehostaa ja sitä kautta repiä niitä TEHOJA! Ja tämähän näkyy siellä kaikkien tunteman viivan alla.

Me Office Managementilla olemme lanseeranneet erittäin toimivasti ”automatisoi tai lopeta” teeman. Aina kun toiminnassamme tulee vastaan manuaalinen rutiini, jota toistetaan päivittäin, mietimme päät puhki, miten sen voisi automatisoida tai onko se rutiini, jonka voisi lopettaa. Tässä It-alan vaikeassa murrostilanteessa olen varma, että näillä automatisoinneilla ja panostuksilla vahvasti ( taloudellisesti ) automaatioasteen nostamiseen pääsimme taas 2013 tilanteeseen, että teimme mukavan taloudellisen tuloksen.

Tässä omia eväitä teille päättäjät. Sparrailen mielelläni kanssanne, mitä kaikkia työkaluja olisi markkinoilla tarjolla ja kerron mielelläni, miten itse olemme tätä automaation tasoa nostaneet hallitusti niin, että se näkyy suoraan toiminnan tehokkuutena ja viimeisenä tietysti tuloksessa.

Jaakko Sippola, Toimitusjohtaja

Kommentoi


Verkostoidu sinäkin kanssamme!

1029 seuraajaa Seuraa meitä Facebookissa 38 seuraajaa Seuraa meitä Twitterissä 169 seuraajaa Seuraa meitä Linkedinissä

Jätä soittopyyntö

Haluatko pikaisen yhteydenoton myyjältä? Jätä numerosi, soitamme sinulle takaisin!
    Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.