Ajatuksia

Ajatuksia

20 01.2015

Minne yritysten IT menee 2015?

Lisätty kategoriaan Ajatuksia kirjoittajalta Office Management

Tällä hetkellä uutisissa pyörii kovasti päivittäistavaramarkkinan kilpailutilanne. Ketjujen viestinnässä pyritään saamaan aikaan kuva markkinan uudesta jakautumisesta ja murroksesta. Mikäänhän ei todellisuudessa ole markkinassa radikaalisti muuttunut, kilpailu on aivan normaalia toimintaa.

Toimin niihin aikoihin vielä K-kauppiaana kun Lidl tuli Suomeen. Silloin tunnelmat olivat sekavat, kun markkinoille rynnisti häirikkö, jonka tulevista toimista ja strategiasta ei vielä tarkemmin tiedetty. Ainakin ruokakaupan yrittäjien joukossa koettiin jopa vihaa tällaista toimijaa kohtaan, joka tulee pilaamaan meidän aivan kivan kauppajärjestelmän, jossa on jo kymmeniä vuosia toimittu samalla tavalla. Koitettiin jälkeenpäin jopa koomisesti saada kiellettyä tämä toiminta alkuunsa, kun Lidl halusi tuoda Suomeen oman panttipullojärjestelmänsä.

No, kuluttajahan tässä sitten lopulta voitti.

IT-alan osalta elämme aivan samanlaista murroksen aikaa, tilanne, josta kaikki eivät pidä. Oikeammin sitä on eletty jo 2010 -luvun alusta, mutta nyt uudesta tavasta toimia on tulossa nopeasti normi Suomalaisissa yrityksissä.

Suomessa myydään edelleen yrityksille hurisevia palvelimia konesaleista, sähköpostijärjestelmiä omiin palvelimiin sekä ohjelmistoja mitä erilaisimmilla sopimusmalleilla. Tämä on bisnes, josta ei haluta luopua, siihen on investoitu paljon rahaa ja katteet näissä paikallisissa palveluissa ovat aivan huikeita. Samalla saadaan kaupaksi isoja työprojekteja ja jatkuvaa ylläpitoa näille myydyille laitteille sekä ohjelmistoille.

Markkinoilla on nyt kuitenkin useita häiriköitä, jotka tuhoavat tätä aivan kivaa kauppaa, jota on tehty vuosia samalla mallilla vakiintuneesti. Uudenmallisten palveluiden myynti on vieläpä valitettavan helppoa, tuote kun perustelee itse itsensä.

Ei ole väliä käytetäänkö näistä uusista palveluista nimitystä pilvipalvelut vai jotain muuta vastaavaa, kaikkien niiden kantavana ajatuksena on kuitenkin, että asiakas saa yhdellä kuukausimaksulla luotettavassa paikassa toteutetun, varmasti toimivan palvelun. Palveluista yleisimpänä on sähköposti.

Tätä murrosta IT-alalla yritetään edelleen kampittaa keksimällä mitä erilaisimpia syitä, miksi yritysten tulisi pysyä paikallisissa palveluissa. Milloin vedetään pölyisissä myyntipuheissa esiin Amerikan Tiedustelupalvelu, milloin viekkaat venäläiset vakoojat. Vielä odotan sitä hetkeä, kun AY-puolelta ärähdetään, että tämä muutoshan vie suomalaiset työpaikat, kun tämän pyörittämiseen ei enää tarvita jokaista Muistikortti Makea ja Bitti Panua.

On selvää, että IT-alan työpaikat tulevat muuttumaan enemmän ihmisiä auttaviksi ja konsultoiviksi rooleiksi. Kaikki tämä on kuitenkin sitä normaalia kilpailua, jossa parempi, edullisempi ja luotettavampi palvelu tulee myyntitilanteissa viemään kaupat pölyisiltä, raskailta ja kalliilta ratkaisuilta.

No, yrittäjähän tässä sitten lopulta voittaa.

 

Mikko Saarto / Tuotantojohtaja, Office Management Oy / 050-3834886

Kommentoi


Verkostoidu sinäkin kanssamme!

1029 seuraajaa Seuraa meitä Facebookissa 38 seuraajaa Seuraa meitä Twitterissä 169 seuraajaa Seuraa meitä Linkedinissä

Jätä soittopyyntö

Haluatko pikaisen yhteydenoton myyjältä? Jätä numerosi, soitamme sinulle takaisin!
    Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.