Ajatuksia

Ajatuksia

24 12.2014

Joululoman tärkein tehtävä

Lisätty kategoriaan Ajatuksia kirjoittajalta Jaakko Sippola

Ajattelin näin joulun kunniaksi kertoa hieman ajatuksiani Joulusta.

Joulu tulee, niin kuin joka vuosi. Hiukan kiirettä, stressiä viimeisen viikon aikana ovat kokeneet aika monet. Perheen vanhemmilla lahjastressiä, ruokastressiä, työstressiä että saa ennen pientä lomaa ”pöydän puhtaaksi” , lomastressiä, ruuhkastressiä yms. Johtajilla ja yrittäjillä mahdollisesti vielä lisäksi tilinpäätösstressiä, tulosstressiä, ensi vuoden budjettistressiä, ensi vuoden strategiastressiä yms. Rentouttavaa?

Kuitenkin olen huomannut että Joulu jos joku juhla tai pyhä on rauhoittumisen juhla. Kuka milläkin tavalla, mutta tuntuu että Suomi pysähtyy hetkeksi, kynttilät palavat, ihmiset on primääristi hyvällä tuulella ja haluavat muistaa läheisiään yhdessä ololla ja joitain myös lahjoilla. Huikean raukea olo valtaa mielen kun luvalla saa syödä, puhelimet ei pirise ja muutenkin rauha on maassa.

Jokainen vuosi tuntuu olevan vaan kiireisempi ja kiireisempi. Tämän tekee tietysti maailman muuttuminen niin työ- kuin siviilielämässä. Stressin aiheita tulee lisää ja kiire lisääntyy.

Kaiken tämän jälkeen on hyvä muistaa että kaikki ansaitsevat tämän rauhoittumisen. Joululoman, on se lyhyt tai pidempi tärkein tehtävä on rauhoittua ja kerätä voimia. Uusi vuosi uusine kujeineen ja kiireineen kurkkii jo oven takana vaikka vielä ei olla edes keritty pysähtymään.

Kehotankin kaikkia antamaan nyt itsellenne rauhaa ja rauhallista oloa. Fakta on kuitenkin valitettavasti se, että maailman ja Suomen talous jo pelkästään tulee aiheuttamaan ensi vuonna kaikenlaista stressattavaa.

Nyt ei ole kuitenkaan enää stressin aika. Rauha maahan, mahat täyteen ruokaa ja voimia keräämään ensi vuoden jännittäviin haasteisiin.

Rauhallista ja ei-stressaavaa joulua kaikille. Stressata kerkiää taas ensi vuonna ihan tarpeeksi.

Jaakko Sippola
Toimitusjohtaja
Office Management OY

Kommentoi


Verkostoidu sinäkin kanssamme!

1029 seuraajaa Seuraa meitä Facebookissa 38 seuraajaa Seuraa meitä Twitterissä 169 seuraajaa Seuraa meitä Linkedinissä

Jätä soittopyyntö

Haluatko pikaisen yhteydenoton myyjältä? Jätä numerosi, soitamme sinulle takaisin!
    Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.