Ajatuksia

Ajatuksia

07 08.2013

Huippu-urheilun tukeminen PK-sektorilla

Lisätty kategoriaan Ajatuksia kirjoittajalta Jaakko Sippola

Olen huomannut keskustellessani aiheesta yrittäjäkollegoideni kanssa, että yleinen käsitys on, että huippu-urheilua voi vain tukea isot korporaatiot ja monen sadan hengen yritykset. Olen myös monesta paikasta kuullut, että logo peliasussa tai mediaseinässä ei hyödytä niin kutsuttua bränditöntä taloa.

Tämän mielikuvan haluan heti kertoa vääräksi

Kaikki riippuu siitä, minkälaiset tavoitteet sponsoroinnille asettaa. Itse olemme asettaneet hyvät ja realistiset tavoitteet aina, kun olemme sponsorointiyhteistyöhön lähteneet. Olemme olleet mukana lukuisissa tapahtumissa esimerkiksi Yleisurheilun EM-kisat, Salpausselän kisat, Suomi-Ruotsi-maaottelu. Olemme olleet myös seurojen kanssa sponsorointiyhteistyössä esimerkiksi, Espoon Bluesin, Tampereen tapparan, Salon Vilpaksen ja TOPO:n kanssa.

Asetamme aina selkeät tavoitteet kunkin yhteistyön alkaessa ja toimimme järjestelmällisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. Seurojen kautta olemme päässeet tutustumaan helposti muihin kumppaneihin, olemme tehneet businesta heidän kanssaan ja verkottuneet paljon.

Esimerkiksi Golfliiton kumppanina European Challenge Tourilla saimme ensimmäistä kertaa paljon TV-näkyvyyttä. Näkyvyytemme lisääntyi kohderyhmämme päättäjien keskuudessa. Pidimme asiakasiltamme perjantaina 2.8 Kytäjällä kisojen yhteydessä, jossa vieraanamme oli n. 40 asiakasta ja kumppaniamme. Yksi yrityksemme arvolupaus on yrittää kehittää myös asiakkaamme liiketoimintaa ja tässä tilaisuudessa saimme verkotettua meidän asiakkaita ja kumppaneita keskenään. Päivä oli erittäin onnistunut!

Tästä johtopäätöksenä voin siis todeta, että sponsorointi kannattaa, kun noudatat seuraavia vinkkejämme:

1. Mieti tarkkaan kohderyhmäsi

2. Hae sitä tukeva laji

3. Tee yhteistyösopimus

4. Aseta selkeät tavoitteet

5. Seuraa tavoitteita

6. Sitoudu toimimaan tavoitteiden asettamalla tavalla

Näillä eväillä Office Management on menestynyt sponsoriyhteistyöhankkeissa.

Monta lajia on jo koettu. Mikähän olisi seuraavaksi vuorossa?

Kommentoi


Verkostoidu sinäkin kanssamme!

1029 seuraajaa Seuraa meitä Facebookissa 38 seuraajaa Seuraa meitä Twitterissä 169 seuraajaa Seuraa meitä Linkedinissä

Jätä soittopyyntö

Haluatko pikaisen yhteydenoton myyjältä? Jätä numerosi, soitamme sinulle takaisin!
    Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.