Ajankohtaista

Ajankohtaista

31 01.2020

AVARA työpaikka. Toimistotyöläinen lähikuvassa

Lisätty kategoriaan Ajankohtaista kirjoittajalta Office Management

Kerroimme viikko sitten, että olemme haastaneet itsemme auttamaan asiakkaitamme tämän vuoden aikana täysin pilvikäyttäjiksi. Tämä saattaa vaatia muutoksia omiin työtapoihimme esimerkiksi siinä, minne tallennamme omat tiedostomme.

Muutosprosessi herättää monesti monenkirjavia tunteita. Seuraa tämän vuoden aikana julkaistavaa videosarjaa toimistotyöläisen ajatuksista ja muutoksesta kohti pilveen siirtymistä..

Toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti. Se vaatii myös työntekijöiltä uudenlaista, jatkuvaa mukautumista ja joustavuutta. Työn tekemisen, yhteistyön sekä tiedostojen saatavuuden tulee olla entistä sujuvampaa paikasta ja ajasta riippumatta.

Avara työpaikka -sarjassa seurataan tulevien kuukausien aikana tavanomaisen kädellisen toimistotyöläisen tyypillistä käyttäytymistä ja luonteelle ominaisia piirteitä muutostilanteessa.

Kahdeksanosaisen sarjan ensimmäisessä jaksossa toimistotyöläisen arki ja pilvivalmius ovat koetuksella. Mitä tapahtuu, kun toimistotyöläisen turvallisiin, rutiininomaisiin tapoihin kohdistuu kriisin aiheuttava muutos?

Kommentoi


Verkostoidu sinäkin kanssamme!

1029 seuraajaa Seuraa meitä Facebookissa 38 seuraajaa Seuraa meitä Twitterissä 169 seuraajaa Seuraa meitä Linkedinissä

Jätä soittopyyntö

Haluatko pikaisen yhteydenoton myyjältä? Jätä numerosi, soitamme sinulle takaisin!
    Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.